Mitkä ovat trendit keittiöissä?

Minä suunnittelijana (vasemalla) haluan seurata keittiötrendejä ja halusin kuulla mitä mieltä keittiöammattilaiset voivat kertoa trendeistä. Satu Tahvonen (oikealla) joka toimii keittiösuunnittelijana ja myyjänä Noblessalla kertoo, että huullettu reuna niin altaissa kuin liesissä on yksi kovimmista trendeistä.

Huullettu reuna altaassa.

Satu Tahvonen kertoo myös, että ihmiset haluavat pienkoneet piiloon aamupalakaappiin. Siihen löytyy monia eri ratkaisuja: ruloja eri syvyyksin, komeroita sisään kääntyvillä ja sivulle taittuvilla ovilla, saranaovikomeroita ulos liukuvalla tasolla jne. Lisäksi runkoon upotettu vedin (vetimettömyys) on muodissa. Tällöin ovesta saa helposti kiinni ja vedinuraan voidaan integroida jopa himmennettävä led-valo. Lisäksi trendinä ovat messinkiset ja kupariset yksityiskohdat (vetimet, altaat ja hanat). Omassa mökkikeittiössäni vaihtaisin induktiotason aukotuksen huullettuun versioon, jotta induktion reunoille ei jäisi muruja eli liesi olisi tasan pöytätason kanssa. Satun kanssa teemme keittiösuunnitelman ja kaikki sujuu mutkattomasti. Satu osaa ehdotta todella hyviä muutoksia ja saadaan viimeisen päälle tehty keittiösuunnitelma.

Kimmo Soiniitty (asennuspäälikkö) teki tarkasti työnsä ja kävi mittaamassa muutaman kerran, että saatiin yksityiskohdat päätettyä tulevaan keittiöön. Kimmo kertoo, että Noblessalla panostetaan vankasti tuotekehitykseen tehtaan omassa laboratoriossa ja kaikki uudet tuotteet testataan tarkasti. Kalusteissa sähköinen avausmekanismi helpottaa etenkin yläkippiovien avaamista ja sulkemista. Myös led-valoprofiilit himmentimin ja värilämpötilasäätöineen upotettuina eri moduuleihin tekevät keittiöstä viimeistellyn harkituilla yksityiskohdillaan. Lasikaapit erilaisin ovivaihtoehdoin tekevät keittiöstä persoonallisen.

Ari Soiniitty ja Kimmo Soiniitty toimivat Turun vanhimassa keittiömyymälässä, Silkkitimpurissa.

Olen todella vakuuttunut Silkkitimpureiden palvelusta ja kysyn heidän salaisuuttaan. Ari Soiniitty vastaa, että kokonaisvaltainen palvelu on ollut heidän avaintekijänsä jo lähes 40-vuotta. Liike on Turun vanhin keittiömyymälä. Valtaosa asiakasvirrastamme koostuu vanhoista asiakkaistamme ja heidän suosituksistaan. ”Palvelukonseptimme perustuu ajanvaraukseen, jotta pystymme huomioimaan kunkin asiakkaan yksilölliset tarpeet”, Ari jatkaa. Tapaamisessa keskustellaan myös budjetista, jotta asiakas saa suunnitelman, joka on myös mahdollista toteuttaa.

Ari vielä korostaa, että laatu on heidän tärkein kriteerinsä ja se näkyy myös markkinoinnissa: ”meidät tunnetaan asiakastyytyväisyydestä.” Ja sen minä suunnittelijana ymmärrän!

Julkaissut Linn Österås

Intohimoinen sisustaja joka valmistuu pian sisustajaksi. Minulla on vuosien kokemus remonteista, sisustamisesta ja projektien suunnittelusta. Sisustussuunnittelijan ura alkoi harrastuksena muun työn ohessa. Olen aina rakastanut tehdä paljon itse, niin jopa pilareiden valaminen ja terassien teko onnistuu minulta;) Minun remppa tausta auttaa paljon suunnittelemisessa, kun tunnistan miten itse työ tehdään. Minua saa kutsua remppanaiseksi.

%d bloggaajaa tykkää tästä: